ROMANIT SUOMESSA
ROMANIT
Romanit ovat saapuneet Suomeen ensimmäisen kerran yli 500 vuotta sitten. Syynä on arveltu olevan sodat, nälänhätä ja luonnon mullistukset nykyisen Pakistanin alueella.
Tähän sivustolle on koottu romanien tapakulttuuriin ja kieleen liittyviä asioita. Tiedoja päivitetään ja otamme mielellämme kommentteja vastaan kieleen tai kulttuuriin liittyvissä asioissa.
ROMANIKULTTUURI
Romanikulttuuri on kansainvälinen kulttuuri, mutta siitä huolimatta on olemassa alueellisia eroja. Suomen romanit ovat säilyttäneet oman kulttuurinsa hämmästyttävän hyvin, ottaen huomioon yhteiskunnan taholta tulleet sulauttamispaineet ja suomalaisen yhteiskunnan samankaltaisuuden.
Romanikulttuurista puhuttaessa on pidettävä mielessä, että alueellisia eroja kulttuurissa on olemassa myös maan sisällä. Alueellisten erojen lisäksi voi olla suku-, perhe- ja henkilökohtaisia eroja. Nämä erot eivät välttämättä ole suuria, mutta yksilöllisyys on otettava huomioon myös puhuttaessa kiinteästä kulttuurillisesta yhteisöstä.
Romaniväestöstä on käytössä useita eri nimityksiä. Kaikkein tutuin suomalaisille lienee edelleen nimitys “mustalainen”. Sen lisäksi, että sitä on käytetty kuvaamaan tähän kyseiseen ryhmään kuuluvaa henkilöä, sitä on käytetty myös negatiivisissa yhteyksissä haukkumasanana. Romaneja on kutsuttu myös “tummiksi”. Viime vuosien aikana on virallisissa yhteyksissä yleistynyt romani -nimityksen käyttö. Sana romani tulee romaninkielisestä sanasta “rom”, joka tarkoittaa ihmistä. Romani-nimitys kuvaa myös suomen romaneja osana kansainvälistä vähemmistöä, kun sanaa mustalainen käytetään vain Suomessa. Vastaavia nimityksiä on tosin käytössä muissakin maissa, esimerkiksi Ruotsin “zigenare”.
Henkilökohtaisessa keskustelussa romaniväestöön kuuluvan henkilön kanssa mustalainen -nimityksen ei käyttö ole erityisesti kielletty. Kasvoista kasvoihin tilanteessa voi kuulija huomioida puheen sävyn. Toki kohteliasta on käyttää romani-sanaa, niin ei tarvitse miettiä loukkaantuko toinen vai ei. Julkisissa tilaisuuksissa ja kirjallisissa esityksissä käytetään romani -nimitystä.
ROMANIEN HISTORIA
Romaneista on kirjoitettu paljon, mutta todellista tietoa heidän historiastaan ja elämästään ei juuri ole. Olemassa oleva tieto perustuu lähinnä kansanperinteeseen ja muuhun perimätietoon. Vasta 1700–1800 -lukujen vaihteessa romanien historiaa ja vaellusta alettiin tutkia kielitieteen avulla, mutta yhtenäistä historiankirjoitusta ei edelleenkään ole, vaan tutkimus on ollut enemmän yksittäisten harrastajien laatimaa.
ROMANIT EUROOPASSA
Romanien Eurooppaan saapumisvuotena pidetään yleisesti vuotta 1322, jolloin Simon Simeonisin muistiinpanojen mukaan ryhmä romaneja oli majoittunut Kreetan saarelle. Saman vuosisadan lopulla romaniryhmästä on mainintoja Kyproksen saarelta. 1300-luvun lopusta vuoteen 1430 mennessä romanit olivat levittäytyneet lähes koko Eurooppaan, lukuun ottamatta Pohjois-Eurooppaa. Pohjoismaihin romanit saapuivat ensimmäisen kerran 1500-luvun alussa. Olaus Petrin kronikassa kerrotaan romanien saapumisesta Ruotsiin vuonna 1512. Vuodelta 1559 heistä on mainintoja Ahvenanmaalta ja vuodelta 1580 Turusta.
Romanien laajamittaiseen vaellukseen on etsitty syitä niin poliittisista oloista kuin yhteiskunnallisesta järjestyksestäkin. Epävakaat poliittiset olot ajoivat romaneja eteenpäin. He eivät olleet yleisesti sitoutuneet maahan tai omaisuuteen, eivätkä katsoneet välttämättömäksi jäädä paikallisten levottomuuksien jalkoihin. Myös feodaaliyhteiskunta asetti romanien oleskelulle omat rajoituksensa. Romanit liikkuivat noin sadan hengen ryhmissä ja saapuessaan paikkakunnalle he tulivat sekä nähdyksi että kuulluksi. Yhtenäiskulttuurisessa Euroopassa ryhmä, joka näytti erilaiselta, noudatti itämaisiin kulttuureihin kuuluvia tapoja, puhui omaa Euroopan kielistä poikkeavaa kieltään, harjoitti erikoisia ammatteja, kuten eläintenkesyttämistä, kädestä ennustamista ja sepän töitä, sekä tunnusti kenties jotain muuta kuin kristinuskoa, herätti sekä uteliaisuutta että pelkoa.
Osa romaneista asettui kuitenkin asumaan paikoilleen ja mukautui asumaan rinnatusten paikallisen väestön kanssa. Esimerkiksi Italiassa romanit etsivät työtä maaseudulta ja Espanjassa he kehittivät käsityöammatteja. Valtaväestöön sulautumisesta huolimatta romanikulttuurin vaikutus näkyy edelleen esimerkiksi Espanjan Andalusiassa. Vaeltamisen, tai paremminkin joukkomuuttojen, takana on ollut osittain myös paremman taloudellisen toimeentulon tavoittelu. Esimerkiksi 1960 ja 70-luvuilla Suomen romaneja muutti Ruotsiin samoin kuin muitakin suomalaisia.
Romanit, vainottu kansa
Romanien historiaan liittyy paljon eriasteista vainoa ja väkivaltaa. He ovat olleet kautta historian helppoja vihan kohteita. Heitä on syytetty milloin mistäkin epäkohdasta tai onnettomuudesta. Vainot alkoivat jo 1500-luvulla. Maastakarkotukset kovien rangaistusten uhalla olivat hyvin tavallisia. Myös pakkotyötä ja orjuutta käytettiin romanien rankaisemiseksi. Perheet ja suvut pyrittiin hajottamaan ja lapset ottamaan pakkohuostaan. Kun pakkokeinot eivät tuoneet toivottua tulosta, eikä romaneista päästy eroon vaikka haluttiin, pyrittiin heidät sulauttamaan valtaväestöön. Sulauttamiskeinoja olivat muun muassa erilaiset lait, jotka kielsivät vaeltamisen tai romanien perinteisten ammattien harjoittamisen. Myös romanikielen ja kansallispukujen käyttöä pyrittiin rajoittamaan. Valistuksen aatteiden levitessä 1700-luvulla, myös asenne romaneja kohtaan muuttui hieman suvaitsevaisemmaksi. Asenteet olivat edelleen kuitenkin kielteisiä, eikä sulauttamispyrkimyksistä luovuttu kokonaan. 1800-luvulla romanien liikkumista yritettiin rajoittaa erilaisilla rekisteröintimenetelmillä. Muun muassa Ranskassa otettiin käyttöön niin sanottu antropometrinen henkilöllisyystodistus, josta ilmeni henkilön henkilötietojen lisäksi tietoja omaisuudesta. Käytäntö oli voimassa yli 60 vuotta.
Suurimmat järjestelmälliset vainot koettiin kuitenkin vasta toisen maailmansodan aikana natsi-Saksassa. Aluksi saksalaisille tuotti ongelmia romanien rodullinen määrittäminen tuhottavien joukkoon, koska romanit kuuluvat niin sanottuun indo-arjalaiseen rotuun. Lopulta romanit määriteltiin niin sanotusti sekarotuisiksi ja heitä pidettiin sosiaalisesti ei-suotavina ja epärehellisinä henkilöinä. Romanien kohdalla säilyi kuitenkin luokittelu rodullisen puhtauden perusteella. Kun juutalaiset kantoivat rinnassaan tähtimerkkiä, oli romaneilla merkkinä joko Z (puhdasrotuinen), ZM, ZM+, ZM- tai NZ kuvaamassa rodullista epäpuhtautta. Joulukuussa 1942 kaikki “sekarotuiset” romanit lähetettiin keskitysleirille Auschwitsiin. Vaikka saksalaisten tarkoituksena oli “jättää joitakin puhdasverisiä romaneja antropologien iloksi”, kokivat useimmat heistä saman julman kohtalon. Kaikkiaan on arvioitu että keskitysleireillä tapettiin 500 000-600 000 romania. Arviota on tosin pidetty varovaisena, sillä osa romaneista osa romaneista ei koskaan päässyt leireille saakka, sillä heidät surmattiin jo matkalla.
Nykyhistoriakin voi paljastaa aikanaan romaneihin kohdistuneita vainoja ja järjestelmällistä tuhoa, esimerkiksi entisen Jugoslavian ja erityisesti Kosovon alueelta. Eriasteisia sulauttamispyrkimyksiä on ollut ihan viime vuosikymmenienkin aikana. Esimerkiksi Bulgariassa kiellettiin jopa mustalaismusiikin esittäminen 1980-luvulla.
ROMANIT SUOMESSA
Suomeen romanit ovat tulleet pääasiassa lännestä Ruotsin kautta, tosin osa on saapunut myös idästä ja etelästä. Romanien saapuessa Suomi oli osa Ruotsia, joten suhtautuminen heihin noudatteli Ruotsin määräämiä linjoja.
Ruotsin silloinen hallitsija Kustaa Vaasa halusi päästä eroon romaneista, ja hänen seuraajansa Juhana III jatkoi samoilla jäljillä. Hän päätti että romanit on karkotettava valtakunnasta. Tämä tarkoitti sitä, että heitä voitiin karkottaa myös Suomeen. Suomessa taas katsottiin, että heidät voidaan palauttaa takaisin Ruotsiin. Romaneihin ei siis suhtauduttu kovin myönteisesti. Vuonna 1637 astui voimaan laki, jonka mukaan kaikki romanit tuli karkottaa. Maahan jääneet voitiin teloittaa ilman oikeudenkäyntiä. Tämä niin kutsuttu hirttolaki oli voimassa vuoteen 1748 saakka.
Suomessa lienee ollut useita romaniryhmiä jo 1600-luvulla, koska viranomaiset suunnittelivat heille tarkoitetun reservaatin perustamista. Vuonna 1660 romaneille tarjottiin asuttaviksi autiotaloja itärajan tuntumasta. Samalla heidät velvoitettiin osallistumaan itärajan puolustukseen. Kivisten tilojen yllä pitäminen ei kuitenkaan ollut helppoa ja romanit palasivat jo muutaman vuoden kuluttua takaisin vanhaan elämäntyyliinsä. 1800-luvulla romanien kiertävää elämäntyyliä yritettiin rajoittaa erilaisilla kiertolaislaeilla ja joitakin heistä otettiin torppareiksi. Vaikka romaneihin suhtauduttiin vihamielisesti, oli heillä oma asemansa niin sanotun rahvaan ja talonpoikien keskuudessa. He tekivät yhteisössä töitä, joita toiset eivät osanneet tai eivät halunneet tehdä, ja toivathan he mukanaan myös hieman vaihtelua tavalliseen arkiseen aherrukseen. Romanit toimivat myös maatalouden aputyövoimana. Naiset kävivät taloissa leipomassa ja miehet hoitivat hevosia ja tekivät talon töitä. Järjestelmällistä tuhoamista ja vainoamista ei tiettävästi ollut, vaikka suhtautuminen saattoi olla ynseää.
Kielteiseen asenteeseen romaneja kohtaan vaikutti osaltaan myös kirkon kanta, joka oli samansuuntainen kuin valtion yleinen kanta. Romaneilta kiellettiin muun muassa kaikki kirkolliset toimitukset. Myös sairaanhoito kiellettiin. Suomen romanien tilanteeseen vaikuttivat myös yleisemmät yhteiskunnalliset ilmiöt, kuten valistuksen ajan liberalismi, joka omalta osaltaan helpotti romanien tilannetta. Romanien asemaan alettiin kiinnittää huomiota myös valtakunnan tasolla ja 1800-luvun aikana romanikysymystä käsiteltiin kuusilla valtiopäivillä. Valtiopäivien tarkoituksena oli sulauttaa romanit suomalaisiin ja hävittää heidän oma kulttuurinsa, jota pidettiin pahana. Tämä niin sanottu assimilaatiopolitiikka oli voimassa aina 1970-luvulle saakka. Voimakkaisiin sulauttamispyrkimyksiin olivat omalta osaltaan vaikuttamassa Suomessa heränneet kansallisuusaatteet. Itsenäisyydestä haaveilevassa valtiossa kansan yhtenäisyys nousi ihanteeksi ja päämääräksi.
Romaneista Suomen kansalaisia
Suomen julistauduttua itsenäiseksi vuonna 1917 ja uuden perustuslain tullessa voimaan vuonna 1919, romaneista tuli Suomen kansalaisia. Heillä oli periaatteessa samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin suomalaisilla. Käytännössä tilanne ei ollut kuitenkaan aivan yhtä ruusuinen. Romanien syrjintä jatkui edelleen, samoin kuin heidän sulauttamisyrityksensä. Vuosisadan ensimmäiset vuosikymmenet muuttivat romanien elämää muutenkin suuresti. Suuret yhteiskunnalliset muutokset, kuten teollinen vallankumous ja elinkeinorakenteen muutos koskettivat romaneja. He olivat saaneet toimeentulonsa aikaisemmin perinteisiä ammattejaan, kuten käsityötä ja hevosten hoitoa harjoittaen. Maaseudun autioituessa ja teollisen tuotannon kasvaessa nämä perinteiset ammatit menettivät vähitellen merkitystään. Uusien toimeentulokeinojen hankkiminen olisi vaatinut koulutusta ja sitä romaneilla ei vielä silloin ollut. Koulu saatettiin kokea uhkaksi. Koulu uhkasi romanikulttuurin säilymistä, koska koulun virallisena tavoitteena oli lasten sosiaalistaminen suomalaiseen yhteiskuntaan, jossa romanikulttuurilla ei ollut sijaa. Toisaalta romaniväestön asunto- ja muu sosiaalinen tilanne oli oleellisesti heikentynyt toimeentulolähteiden kaventuessa, ja koulun käynti alkeellisista oloista tai täysin asunnottomana oli mahdotonta.
Oman lisänsä romanien tiukentuviin oloihin toi mukanaan toinen maailmansota. Hyvin merkittävä osa Suomen romaneista oli asunut Karjalassa ja kun se menetettiin, joutuivat myös romanit lähtemään evakkoon. Romanien asuttaminen tuotti viranomaisille ongelmia, ja he ajautuivat kaupunkien reunamille niin sanotuille slummialueille asumaan.
Kuusikymmentä luvulle tultaessa tilanne alkoi vähitellen muuttua. Hyvinvointivaltion kehitys takasi hengissä pysymisen, ja toisin kuin aikaisemmin, romanien tilanteen pohtimiseen ja toimenpiteiden toteuttamiseen alkoi nousta henkilöitä ryhmän sisältä. He tunsivat kulttuurin, tiesivät mitä tulee ottaa huomioon ja myös romaniväestö suhtautui heihin luottavaisemmin. Ensimmäisiä ratkaistavia ongelmia olivat asunto- ja toimeentulokysymykset. Seuraavina tulivat koulutus ja kulttuurin säilyttäminen. 1970-luvulta saakka romanikysymystä on alettu käsitellä monikulttuurisesta näkökulmasta ottaen huomioon kulttuurin erityispiirteet.
ROMANIEN TAPA-PERINNE
Ollakseen niin pieni vähemmistö (noin 10 000 henkilöä), romanit ovat Suomessa säilyttäneet omaleimaisen kulttuurinsa tapaperinteensä jopa hämmästyttävän hyvin. Ryhmän ulkopuolelta tuleva painostus on tehnyt ryhmästä kiinteän yksikön, joka säilyttämällä osin vuosituhantisen perinteensä, on pitänyt ryhmän tiiviinä aina näihin päiviin saakka.
Osa romanien perinteestä juontaa juurensa heidän alkuperämaansa, Intian tapaperinteestä. Osalle tavoista löytyy yhtäläisyyksiä myös raamatussa kerrotuista tavoista. Toki romanien tapakulttuuriin on vaikuttanut myös kulloisenkin oleskelumaan kulttuuri. Esimerkiksi Suomen romanien kulttuurissa on tapoja, jotka ovat olleet aikaisemmin yleisiä myös muille suomalaisille. Vanhat talonpoikaiset tavat ovat säilyneet romanien tapakulttuurissa, koska se ei ole niin altis ajassa tapahtuville nopeille muutoksille.
Suomen romanien tapaperinne on melko yhtenäinen, mutta aina täytyy muistaa, että me kaikki olemme yksilöitä, emme vain yhteisön jäseniä. Jos joku suku tai perhe toteuttaa jotain kulttuuriin kuuluvaa tapaa hieman eri tavalla kuin joku toinen, ei voida sanoa, että jompikumpi heistä tekisi väärin. On olemassa alue-, suku-, perhe- ja jopa yksilökohtaisia eroja, joskin erot ovat yleensä melko pieniä.
Selkeimmin romanikulttuuri eroaa valtaväestön kulttuurista keskeisen arvoperustansa osalta. Romanikulttuuri on ennen kaikkea ihmissuhdekulttuuri, jossa perhe ja suku ovat keskeisessä asemassa. Valtaväestölle tyypillinen kilpailumentaliteetti, rahan ja aseman arvostus ovat vieraita. Ihmisen arvostus perustuu sosiaalisten taitojen hallintaan, kulttuuriin sitoutumiseen sekä ikään ja sukupuoleen. Myös tunteiden ja intuition merkitys korostuu. Kohteliaisuus, vieraanvaraisuus ja aito kiinnostus toisen kuulumisista ovat osa sosiaalista kanssakäymistä.
ROMANIKIELI
Kieli on erottamaton osa kulttuuria, sillä sen avulla ihminen jäsentää ja muokkaa ympäröivää kulttuurimaisemaansa. Kieli mahdollistaa yhdessä toimimisen ja luo sitä kautta kulttuuria. Kieli ei ole vain viestintää, vaan se vaikuttaa myös kulttuuriimme ja jopa ajatuksiimme.
Kielen kulttuurinen merkitys identiteetin säilymisessä on hyvin tärkeää. Romanikieli toimii ryhmän kiinteyden sekä identiteetin vahvistajana. Romanikieli on liittynyt romanien historiaan, perinteisiin sekä tapoihin, ja se on elänyt ja säilynyt suullisena perinteenä. Kirjallisesti kieltä on käytetty vasta 1970 -luvulta alkaen. Romanikielen taito on kuitenkin vähentynyt viimeisen 50 vuoden aikana.
Yleinen yhteiskunnan rakenteiden ja kulttuurin muutos on vaikuttanut romanien kielitaitoon heikentävästi. Romanien perinteiset ammatit ovat muuttuneet ja kaupungistuminen ja perheyhteisön rakenteen muuttuminen vaikuttavat moniin asioihin, myös kieleen. Kielen käyttöön ei myöskään ole enää samanlaista tarvetta, minkä lisäksi kielen käyttöalue supistunut: romanikielen puhujia on vähän ja he asuvat hajallaan. Romanikieli on kuitenkin säilynyt, mutta kokenut muutospaineita. Tärkein syy romanikielen taidon heikkenemiseen on kielenpuhumisketjun katkeaminen: nuoret eivät enää kuule kieltä käytettävän arkielämässä. Myös romanikielen tarve ”salakielenä” on vähentynyt.
Romanikielen asema on turvattu lailla, sillä vuonna 2000 voimaan astuneessa perustuslaissa turvataan oikeus romanikulttuurin ja kielen kehittämiseen sekä ylläpitämiseen. Kulttuuria ja kieltä tukevat yksiköt valtionhallinnossa eivät kuitenkaan ole riittäviä, eikä romanikielen opetus ei toteudu riittävästi kuntatasolla. Kaikilla opetustyötä tekevillä ei ole pedagogista koulutusta eikä riittävää kielitaitoa. Ajantasaista koulutus- ja oppimateriaalia ei myöskään ole riittävästi. Romanikielen opetus ei myöskään toteudu riittävästi kuntien kouluissa. Romanikielen opettaminen peruskouluissa alkoi vuonna 1989, ja opetus on osittain elvyttänyt romanikielen käyttöä.
Kielellistä ja kulttuurisista oikeuksista säädetyt lait eivät ole riittävästi viranomaisia velvoittavia eikä niiden toteuttamiseen ole selkeästi osoitettu määrärahoja.
Käytännön ongelmana on se, että Perusopetuslain 12. pykälä ei velvoita kuntia järjestämään romanikielen opetusta ja Opetusministeriö myöntää täydennysopetukseen myönnettävää valtionavustusta kunnille 86 % kuluista.
Romanikielen asema tulevaisuudessa
Romanikielelle tulisi muodostaa vakiintunut asema yliopistoon esimerkiksi erityiskiintiöiden avulla. Yliopistotasoinen romanikielen ja kulttuurin opetus tulisi suunnitella siten, että olisi mahdollista siirtyä asteittain perusopinnoista aineopintoihin ja edelleen syventäviin opintoihin, esimerkiksi avointen yliopisto-opintojen kautta. Myös romanikielen opettajia tulisi kouluttaa.
On myös mietittävä sitä, mitä itse haluamme tehdä kielen säilymiseksi. Tärkeintä kielen säilymisen kannalta on se, miten romanit itse asennoituvat omaan kieleensä. Kielen elpyminen on kiinni meistä jokaisesta. Opetammeko lapsillemme kieltä ja puhummeko sitä keskenämme?
Kieltä voidaan kehittää muun muassa keskustelukerhojen kautta. Lisäksi on tuotettava nuorille ja lapsille mielenkiintoista materiaalia, julkaista romanikielisiä artikkeleita netissä ja romanilehdissä. Nyt jo olemassa olevat romanikieliset uutiset Romano Mirits uutisohjelmassa toimivat hyvänä esimerkkinä romanikielen levyttämisestä. Romanikielinen kirjallinen traditio on melko nuorta, ja sitä pitäisi tukea.
Romanikielen säilyttämiseen ja kehittämiseen tarvitaan lisää resursseja. Romaneita täytyy myös tiedottaa kielellisistä oikeuksistaan.
MUUALLA VERKOSSA
Romanit.fi -sivustosta löytyy tietoa romanikulttuurista erityisesti opettajien ja viranomaisten käyttöön.
Unicef tekee tiedotustyötä lasten oikeuksista. Heiltä voi myös pyytää kouluvierailijaa kertomaan Unicef:sta yleisesti tai tietystä kansainvälisyyskasvatuksen teemasta.
Sosiaali- ja terveysministeriön alainen Romaniasiain neuvottelukunnan verkkosivuiltalöytyy muun muassa Romanipoliittinen ohjelma.
YLE:n Romano Mirits -ohjelmassa voi kuunnella muun muassa romanikieliset uutiset.
Romano Missio ry on vanhin suomalainen romanijärjestö. Romano Mission verkkosivuilta löytyy tietoa romaneista. Myös Suomen romaniyhdistys ry:n verkkosivuilla on tietoa romaneista.
