Kansainvälinen Romanipäivä 8.4

Kansallinen ja kansainvälinen romanipäivä 8.4: 

Tältä sivulta löydät tietoa tapahtumista eri puolilla Suomea 8.4.2017 tai sillä viikolla. 

HELSINGIN KULTTUURITALOLLA JUHLATILAISUUS: 
 

Haluamme tarjota koko Suomen kansalle ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea ja kuulla mustalaismusiikin kuninkaita ja kuningattaria. 

Klo. 18 alkavassa konsertissa yleisölle tarjotaan musiikillinen elämysmatka Suomessa esillä olleeseen mustalaismusiikkiin. 
Mittavasta esiintyjäkaartista löytyy kunkin musiikkityylin romanitaustainen tähtiesiintyjä. Vierailevana tähtenä saadaan kuulla myös suomalaisten sydämiin itsensä laulanutta Samuli Edelmania. 

Lavalla kuullaan suuren yleisön valitsema tangokuningas Leif Lindemania, mestarikansanlaulaja Hilja Grönforsia ja Ruotsin True talent -voittaja Dimitri Keiskiä, 
mustan gospelin laulaja Tenho Greniä, nouseva rapartisti Alvar Valentinia ja hengellisen musiikin tulkitsija Anita Lindgreniä. 
Ainutkertaisen konsertin orkesterina taituroi Ourvision voittaja Suora Lähetys –yhtye pohjoismaisittain täydennetyillä musikanteilla.


Kulttuuritalolla on myös mahdollisuus klo 15 alkaen tutustua ilmaiseksi kolmeen eri näkökulman omaavaan romaniaiheiseen näyttelyyn. 
Mukana suuren suosion saavuttanut Irmeli Huhtalan "Romanikuvat mainoksissa" -näyttely, 
Hilkka Lindgrenin "Yli vuorien" -näyttely ja osa Veijo Baltzarin maailmankiertueelle matkaavasta "Miranda" -näyttelystä. 

Näyttelyjen lomassa on tärkeitä puheenvuoroja mustalaistaitelija Veijo Baltzarilta, joka kertoo klo. 15 omasta matkastaan taitelijaksi sekä
Yleisradion toimittajatuottaja Pekka Laineelta, joka auttaa meitä klo. 16 kurkistamaan romanien osallisuudesta Suomalaiseen kevyeen musiikkiin. 
Näyttelyssä saadaan kuulla myös samettisia soundeja romaninuorten esittäminä. 

Tervetuloa siis Helsingin kulttuuritalolle 8.4. romanien kansallispäiväjuhlaan klo 15 alkaen ja klo. 18. Mustalaismusiikin kuninkaat ja kuningattaret konserttiin. 

Konsertin lippuja voi ostaa oheisesta linkistä http://www.ticketmaster.fi/event/mustalaismusiikin-kuninkaat-ja-kuningattaret-lippuja/201117
ja ovelta.



Romanien kansallispäivän 8.4. Kulttuuritalon konsertti on osa Suomi 100 tapahtumia ja hanketta Kotimaani ompi Suomi Romanit 500 vuotta 100-vuotisessa Suomessa. Hanketta ja konserttia tukee Suomi 100 organisaatio, Taiteen edistämiskeskus, Esr-rahoitteiset Nevo tiia, Tsetanes naal hankkeet, Suomen kulttuurirahasto, Opetushallitus, Romaniasian neuvottelukunta, Etelä-Suomen Aluehallintoviraston alueellinen romaniasiain neuvottelukunta.


 

KAJAANISSA: 



Kajaanin kaupungin paikallisromanityöryhmä kutsuu kaikkia juhlistamaan romanien kansallispäivää ja 100 vuotista Suomea yhdessä.  Kaukametsän salin juhlatilaisuus on lauantaina 8.4 klo 17-20. Mukana useita laulajia ja soittajia. 

Juhlakonsertti Mikkelissä 9.4

ENNAKKOTIETONA

Meillä on ilo ilmoittaa, että saamme kunnian juhlia sata vuotiasta Suomea sekä Romanien kansallispäivää sunnuntaina 9.4.2017 Konserttitalo Mikaelissa. (osoite: Sointukatu 1, 50100 Mikkeli) 
Päivään sisältyy Suomi 100 juhla sekä mustalaismusiikin konsertti, jossa mukana on Miritza Lumberg & Baro baht ensemble. Mukana, myös Jasmine Valentin. 

Ilmoitamme tarkempia kellonaikoja myöhemmin. 

Tapahtuma on ilmainen. 
#suomi100

 
 

 

 

Kuusankoskella

 

La 8.4.2017 Klo 16:00 - 18:00

Kuusankoskitalo, Kymenlaaksonkatu 1 , 45700 Kuusankoski

  • Hyvinkäällä Kansainvälisen romanipäivän kunniaksi juhlatilaisuus: 

  •  

    8. huhtikuuta 2017 klo 14:00–17:00

  •  

    Kankurinkatu 4-6, FI-05800 Hyvinkää, Suomi

Suomen Romanifoorumi järjestää yhteistyössä Ylä-Savon Romanit ry:n kanssa Teemapäivän:

 

Voimavaroja elämään !

 

Lauantaina Kansallisena Romanipäivänä 8.4.2017

Kangaslammin Nuorisotuvalla
osoite: Pajukatu 1, Iisalmi

 

 

Klo 13.00 Päivän avaus; Missä mennään romanit?
Tino Grönfors, Armas Lindberg, Kyösti Florin

Klo 14.15 Kahvit

 

Klo 14.30 Romanit eilen ja tänään, muuttuvan ajan keskellä;
Armas Lindberg

Klo 15.30 Ryhmätyö ja Keskustelua päivän teemasta,
Kyösti Florin, Armas Lindberg

Klo 17.00 Päivällinen

 

Klo 18.00 Oikealle tielle!,
Armas Lindberg, Kyösti Florin

Klo 19.30 Loppukahvit