Romanien asumistilanne

Romaniväestön asuntokysymys nousi 1960-luvun lopun ja 70-luvun alun tärkeimmäksi romanipoliittiseksi kysymykseksi. Asuntotilanteen katsottiin vaikuttavan niin toimeentuloon kuin koulutukseenkin, sekä romanien terveydentilaan.

Asian korjaamiseksi Mustalaisasiain neuvottelukunta teetti vuonna 1969 selvityksen romaniväestön asuntotilanteesta. Selvityksessä kävi ilmi, että yli puolet romaniväestöstä asui puutteellisesti tai oli kokonaan vailla asuntoa. Asuntotilanteen parantamiseksi suunniteltiin erityistoimenpiteenä määräaikainen erityisasuntolaki, jonka jälkeen romaniväestön asuntotilanteesta oli tarkoitus huolehtia asunto-olojen yleisen kehittämisen yhteydessä.

Laki mustalaisväestön asunto-olojen parantamisesta tuli voimaan vuoden 1976 alussa. Sen tavoitteena oli saattaa romanien asunto-olot muun väestön kanssa tasavertaiseen asemaan vuoden 1980 loppuun mennessä. Laki oli voimassa ennakkosuunnitelmista poiketen vuoden 1981 loppuun saakka. Laissa kunnat velvoitettiin huolehtimaan asukkainaan olevien romanien asuntotilanteen korjaamisesta ja laatimaan siitä vuosittain selvitys. Lakiin liittyi myös mahdollisuus saada erityislainaa romaniväestön asuntotilanteen parantamiseen. Kunnat saattoivat hakea valtiolta edullista lainaa hankkiakseen, korjatakseen tai vuokratakseen romaniväestölle tarkoitettuja asuntoja. Myös romaniväestöön kuuluvat henkilöt saattoivat hakea tätä lainaa.

Vuoden 1981 loppuun mennessä romaniväestön asumistilanne oli kohentunut huomattavasti. Optimistisimmat arviot uskoivat puutteellisen asumisen vähentyneen jopa alle kymmeneen prosenttiin. Tosiasiassa tilanne ei ollut aivan niin valoisa. Lain suomat toimenpidemahdollisuudet eivät kohdistuneet kaikkein heikoimmassa sosiaalisessa asemassa oleviin romaneihin toivotulla tavalla. Erityisesti kaupunkien romaniväestön asuntotilanteeseen jäi edelleen parantamisen varaa. Lain voimassaolon päättymisen jälkeen romanien asuntotilannetta on kohennettu yleisiä asuntopoliittisia keinoja käyttäen, lähinnä aravavuokra-asuntokannan avulla.

Romaniväestön taloudellinen tilanne on melko heikko ja siitä johtuen he ovat muuta väestöä riippuvaisempia aravavuokra-asunnoista. Vapailta markkinoilta vuokra-asunnon saaminen voi romaniväestöön kuuluvalle henkilölle olla melko vaikeaa sekä korkeiden palkkioiden ja vuokratakuiden että heidän syntyperäänsä kohdistuneiden asenteiden ja ennakkoluulojen takia. Valtaosa aravavuokra-asunnoista on kerrostaloasuntoja ja tämä asumismuoto ei aina ole paras mahdollinen, kun kyseessä on romanikulttuuriin kuuluva henkilö. Ympäristöministeriön vuonna 1995 teettämän tutkimuksen mukaan sukulaisten tiivis yhteydenpito, sekä yhteisten tilojen, kuten pesutuvan käyttö aiheutti eniten ristiriitatilanteita romanien ja muiden asukkaiden välillä. Romanien asuttamisessa voi myös ilmetä kulttuurin erityispiirteistä johtuvia vaikeuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi nuorten ja vanhempien ihmisten asuminen samassa talossa sekä romanien välttämismekanismien huomioonottaminen.

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että romanien asuntotilanne on tällä hetkellä melko hyvä, joskin eri asumismuotoja, kuten rivitalo- ja omakotitaloasumista tulisi kehittää. Romanien asuntotilannetta hoidetaan yleisten asuntopoliittisten keinojen avulla, joskin kunnilla olisi tarvittaessa mahdollisuus käyttää asunnottomien, pakolaisten ja romanien asuttamiseen tarkoitettua hankintalainaa asuntojen järjestämiseen. Kyseistä lainaa kunnat tosin ovat käyttäneet niukasti tai eivät ollenkaan.