Mahdollisuus osallisuuteen -hanke

Syyskuun ensimmäisenä päivänä 2023 alkoi Helsingin Diakonia – ammattikorkeakoulun ja Suomen Romanifoorumin yhteinen ESR+ – Mahdollisuus osallisuuteen kumppanuushanke. Hanke toimii Uudenmaan alueella, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Hankkeessa aloittivat Romanifoorumin työntekijöinä jyväskyläläinen pariskunta Kyösti ja Rosita Florin.

Hanke on tarkoitettu kaikenikäisille romanitaustaisille ja pyrkii edistämään hyvinvointia, osallisuutta, yhteisöllisyyttä sekä polkuja kohti omia unelmia ja antaa konkreettisia vinkkejä, välineitä ja tukea oman sekä perheen hyvinvoinnin rakentamiseen.​ Lisäksi hanke koostuu innostavista teemapäivistä, ja omaa arkea tukevista vertaisryhmistä, aidoista kohtaamisista sekä etäkahvilahetkistä. 

Toteutuksen keskiössä on paikallisyhdistysten rooli ja toiminnan juurrutus.​ Hanke tukee yhdistyksiä ja toteuttaa hankkeen toimintaa yhdistysten sekä paikallisten avainhenkilöiden kanssa.

Hankkeessa mukana on neljä yhdistystä: Helsinki, Gipsy Fighters ry, Espoon Romaniyhdistys ry, Lohja, Länsi-Uudenmaan Romaniyhdistys ry ja Vantaa Uusi Tuuli – Nevo Balval ry. Yhdistysten lisäksi mukana on alueiden avainhenkilöitä.

Romanifoorumin työntekijöinä Kyösti ja Rosita toimivat Romanifoorumin arvomaailman ja toimintakulttuurin mukaisesti, jossa ihmisten arvokas kohtaaminen on keskiössä, joka onkin lähtökohta ja silta kaikkeen muuhun tekemiseen ja vaikuttamiseen ihmisten hyväksi. Kaikki työ ihmisten kanssa alkaa arvokkaasta kohtaamisesta. Hyvä vaikuttaminen alkaa suhteesta. Hyvillä suhteilla mennä eteenpäin ja rakennetaan parempaa maailmaa. Hanketyöntekijäpariskunnalle yksi tärkein hankkeen menestystekijä on juuri hyvien suhteiden luominen ja ylläpitäminen kohderyhmään koko hankkeenajan

Näiden periaatteiden mukaan on lähdetty liikkeelle Mahdollisuus osallisuuteen hankkeessa.

Kyösti ja Rosita alkoivat hankkeen alkumetreiltä rakentaa eri keinoin yhteyksiä paikallisiin romaneihin Helsingin, Espoo, Vantaan ja Lohjan alueilla. Tämän lisäksi hanketyöntekijöitä pyydettiin romanien järjestämiin tilaisuuksiin. Tilaisuuksissa työntekijät tapasivat tuttuja ja loivat uusia yhteyksiä sekä kertoivat hankkeesta ja sen eri toiminnoista. Jo alusta alkaen tuntui siltä, että Mahdollisuus osallisuuteen hanketta ikään kuin odotettiin ja sille näytti olevan ”markkinarako” ja tilaus, joka on tullut ajankohtaisiin ja todellisiin kentän tarpeisiin.

Ote Elämään kurssit

Tammi – helmikuun 2024 vaihteessa alkoivat Ote Elämään kurssit, jotka toteutettiin, edellä mainittujen, neljän Suomen Romanifoorumin jäsenjärjestöjen kanssa Helsingin, Espoon, Vantaan ja Lohjan alueilla.

Hankkeen työntekijöille, Kyöstille ja Rositalle, OE – kurssien toteuttaminen on ollut elämää rikastuttava kokemus. Kurssille osallistuneiden kanssa on ollut vahvaa kohtaamista ja on saatu keskustella elämän moninaisista sisällöistä. Ote Elämään – koulutukseen osallistujien antamat myönteiset palautteet ovat olleet kauttaaltaan myönteisiä ja koulutuksen toteuttajille rohkaisevia ja mieleenpainuvia.

Suomen Romanifoorumi on työyhteisönä ilmapiiriltään rohkaiseva ja yhteenhiileen puhaltava joukko, jossa saa tukea ja neuvoja ihmisenä sekä hanketoimintaan. Lisäksi Mahdollisuus osallisuuteen hankkeessa on Diakista kaksi työntekijää, hankeasiantuntija Saara Still – Malek ja projektipäällikkö Katri Janerko, jotka muodostavat, yhdessä SRF:n työntekijöiden kanssa, toimivan ja innostavan tiimin.

Kyösti ja Rosita pitävät Mahdollisuus osallisuuteen hanketta parhaana, koskaan Suomessa toteutetuista hankkeista, siksi koska se on suunniteltu hyvin ja pureutuu rohkaisevasti kohderyhmän juurisyihin ja sisäisiin asenteisiin ja niiden kohtaamiseen ja muuttamiseen. Eräs sanonta kuuluu – ”ei miestä muuta uusi puku, jos mies ei muutu puvun sisällä,” juuri tähän minälähtöiseen muutokseen, jossa ihminen lähtee itse liikkeelle oman elämäntilanteensa kohentamiseksi, Mahdollisuus osallisuuteen hanke antaa tukea.

TAKAISIN YLÖS