romanifoorumi

Mahdollisuus osallisuuteen -hanke

Syyskuun ensimmäisenä päivänä 2023 alkoi Helsingin Diakonia – ammattikorkeakoulun ja Suomen Romanifoorumin yhteinen ESR+ – Mahdollisuus osallisuuteen kumppanuushanke. Hanke toimii Uudenmaan alueella, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Hankkeessa aloittivat Romanifoorumin työntekijöinä jyväskyläläinen pariskunta Kyösti ja Rosita Florin. Hanke on tarkoitettu kaikenikäisille romanitaustaisille ja pyrkii edistämään hyvinvointia, osallisuutta, yhteisöllisyyttä sekä polkuja kohti omia unelmia ja antaa konkreettisia vinkkejä, välineitä ja tukea oman sekä perheen hyvinvoinnin rakentamiseen.​ Lisäksi hanke koostuu innostavista teemapäivistä, ja omaa arkea tukevista vertaisryhmistä, aidoista kohtaamisista sekä etäkahvilahetkistä.  Toteutuksen keskiössä on paikallisyhdistysten rooli ja toiminnan juurrutus.​ Hanke tukee yhdistyksiä ja toteuttaa …

Mahdollisuus osallisuuteen -hanke Read More »

Muutos vaatii todellista itsensä kohtaamista

Olen Saska Nyman, 38 v mies Helsingistä ja ajattelin tässä kertoa matkastani huume ja rikoskierteen kautta opiskelun ja raittiuden pariin. Sain kolme vuotta sitten tuomion, joka oli suhteellisen pitkä. Rikos kierteeni oli taas kerran vienyt minut vankilaan.  Vankilassa ollessani mietin elämääni ja lapsiani, ja totesin että minun pitää tehdä elämässäni muutosta, ennen kuin on liian …

Muutos vaatii todellista itsensä kohtaamista Read More »

Rasismin kahdet kasvot

Rasismin kahdet kasvot Kaikenlainen rasismi on AINA väärin. Rasismi on iso ja vaikuttava sana tässä ajassa ja se saa mediankin liikkeelle. Se herättää vahvoja tunteita puolin ja toisin ja saa aikaan vastakkainasettelua, epäuskoa ja toivottomuutta sekä pelkoa.  Ennakkoluulot kuuluvat silti jokaisen ihmisen perus ytimeen. Ne on rakennettu suojaksi ja niillä on aina oma funktionsa meidän …

Rasismin kahdet kasvot Read More »

Nuorisorikollisuus kasvussa?

Nuorten väkivaltarikollisuus on lisääntynyt – vai onko?Mitä uskallan sanoa?Uskallanko puhua sitä minkä näen oikeaksi?Uskallanko kertoa oman näkemykseni asioista?Nyt eletään mielenkiintoista aikaa hyvin monella eri tasolla. Meillä oli korona, joka nytkin on, vai eikö ole? Meillä on sota vai onko se meidän sotamme vai kenen? Paljon kysymyksiä ja mielipiteitä.Sitten meillä on nuorten lisääntynyt väkivaltarikollisuus, jota pohtiessa joutuu …

Nuorisorikollisuus kasvussa? Read More »

TAKAISIN YLÖS